..ja sitä myötä myös vaikutuksessa. Tässä parin viime päivän uutisia:
25.11.2007
TV: H&M käyttää lasten keräämää puuvillaa
Ruotsalainen vaatejätti H&M ostaa lasten poimimaa puuvillaa, raportoi Ruotsin televisio SVT. Vaateketju on useita kertoja kertonut kamppailevansa lapsityötä vastaan.
Ihmisoikeusjärjestöjen mukaan Keski-Aasiassa Uzbekistanissa noin 450 000 lasta pakotetaan aina sadonkorjuuaikaan työskentelemään puuvillapelloilla. Kouluja suljetaan, ja jopa seitsemänvuotiaat lapset tekevät pelloilla kehnolla palkalla kahdeksantuntisia päiviä.
Suurin osa puuvillasta viedään maasta eurooppalaisille tekstiiliyrityksille.
SVT:n Agenda- ajankohtaisohjelmassa todettiin sunnuntai-iltana, että H&M on yksi ruotsalaisyrityksistä, jotka käyttävät lasten keräämää puuvillaa. H&M:n Bangladeshissa toimiva alihankkija ostaa ohjelman mukaan puuvillaa suoraan Uzbekistanista.
Koska Uzbekistanin puuvillaa sekoitetaan muualta tuotuun puuvillaan, on vaikea laskea miten suuri osuus sillä on H&M:n tuotannossa.
H&M:n edustaja totesi televisiossa, että yhtiön on vaikea puuttua alihankkijoidensa toimintaan.
“Tämä ei tullut meille uutisena. Olemme tienneet jo aiemmin, että Keski-Aasiassa lapsityö on vaikea ongelma”, sanoi ympäristövastaava Henrik Lampa ohjelmassa.
26.11.2007
Marimekon alihankkija liitetty lapsityöepäilyihin
Tekstiili- ja sisustusyhtiö Marimekko keskeytti maanantaina ostot virolaiselta alihankkijaltaan, jonka tuotteissa epäillään käytetyn lapsityövoimalla korjattua puuvillaa.
Ruotsin television SVT:n tekemä ohjelma kertoi viikonloppuna, että muun muassa ruotsalaisen H&M:n tuotteissa on mahdollisesti käytetty puuvillaan, jota Uzbekistanissa korjaavat kouluikäiset lapset. [...] Ohjelmassa mainittiin myös Marimekon tuotteita tekevä Krenholmin tehdas Virossa.
Tehdas on ruotsalaisessa omistuksessa. Marimekko päätti maanantaina, että ostot tehtaalta keskeytetään, kunnes tehtaan johto on selvittänyt käyttämänsä puuvillan alkuperän. [...]
27.11.2007
Virolaistehdas keskeytti uzbekistanilaisen puuvillan käytön
Krenholmin tekstiilitehdas Narvassa keskeytti puuvillan tilaukset Uzbekistanista, jonka puuvillapelloilla epäillään lapsityövoiman käyttöä, Krenholmin suomalainen toimitusjohtaja Martti Haarajoki sanoi tiistaina.
Yksi Krenholmin suurimmista suomalaisasiakkaita, Marimekko, keskeytti maanantaina samasta syystä tilauksensa alihankkijaltaan Krenholmilta. [...]
Toinen siis nosti kädet pystyyn, toinen näytti ettei aio suvaita lapsityövoimaa. Ei mikään yllätys, kummalla oli vaikutusta.
päivittelee
Tuuli


